TECH MATERIAL

Tekniikka

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

TORINON MAALAUSTYÖT, OSA III: POHJAMAALAUS

YLEISTÄ

 

 

 

Edellisessä peltitöitä koskevassa sivusarjassa käytiin kohtuullisen yksityiskohtaisesti läpi Torinon peltitöitä ja näitä vähän "toissijaisempia" (onko sellaisia ? :-)) maalaustöitä kuten pohjan ja kabiinin sisäosien maalaus pohjatöineen. Auton ulkopuolen maalaus on aihe, joka jatkuvasti kiinnostaa harrastajia eikä juuri mistään muusta aiheesta  löydä niin paljon keskustelua ja vieläpä aivan vastakkaisilla, usein suurellakin pieteetillä heitetyillä mielipiteillä ryyditettyinä.

 

Maaleja ja maalaukseen liittyviä valmisteita sekä työkaluja on paljon ja usein ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisia. Työmenetelmiä ei ole aivan yhtä paljon, mutta kuitenkin ihan riittävästi siihen, että ihan "tarkkaa" tietoa ei juuri löydy, mutta erilaisia tapoja, uskomuksia, tottumuksia jne. liikkuu paljonkin... Kuvaavaa on, että joiltakin laadukkaiden ja yleisten maalimerkkien virallisilta myyjiltäkään eikä edes valmistajalta löydy tarkkaa tietoa tuotteiden maalausjärjestelmistä ja työohjeista.

 

Yleensä maalaus on operaatio, jonka harrastaja teettää asiansa osaavassa maalaamossa, joskin osa tekee tämänkin itse. Maalauksen pohjatyöt useampi tekee, tai ainakin pyrkii tekemään itse, vaikka tämä itse asiassa on lopputuloksen kannalta ehkä kriittisempikin vaihe kuin itse maalaus, "ruiskutus".

 

Maalauksen laajuus myös vaihtelee pienistä paikkamaalauksesta ylimaalaukseen ja aivan täydelliseen puhtaalta pelliltä saakka rakennettuun entisöintimaalaukseen.

 

Mikäli asiasta ei ole kokemusta, selvitettävää on paljon ja sitä vaikeuttaa vielä monella harrastefoorumilla nähtävä "kädenvääntö", jossa yhden sanottua jonkin asian toinen kumoaa sen heti täysin paikkansa pitämättömänä. Tietoa kuitenkin löytyy erittäin hajallaan netistä, joistakin kirjoista, foorumeista (varauksella) sekä tietenkin tunnetuilta maalareilta, jotka luonnollisesti eivät monessa asiassa yhtä mieltä olekaan.

 

Tässä artikkelissa kerrotaan oman Ford Torinoni maalauksesta tarinan täydentyessä pikkuhiljaa työn edetessä. En ala esittelemään alan teoriaa, maalilaatuja jne., sillä en ole alan ammattilainen. Sen sijaan pyrin artikkelissa kyllä valottamaan taustoja sille, miksi ja miten mikäkin ratkaisu on tehty. Aineita, tapoja ja menetelmiä on useita, tässä prosessi mihin itse päädyin.

 

 


 

 

 

POHJAMAALAUS

 

 

 

Osalle peltejä, lähinnä sisäpinnoille ja muutamilla muille kohteille pohjaksi vedin POR-15 Rust Preventive Paintin, joka yhden kerroksen maalauksen jälkeen kuivaa mattapinnaksi, suositellun kahden kerroksen jälkeen puolikiiltäväksi.

 

Huolellisen puhdistuksen jälkeen päätettiin pintapeltien pohjmaaliksi vetää 2-k -epoksi, eikä sekään mikään tavallinen, vaan teollisuusepoksi, Teknoksen Inerta Primer 5. Sillä saadaan aikaan paksu ja erittäin kestävä kerros, jolla on hyvät ruosteenesto-ominaisuudet ja hyvä kemiallisen rasituksen kestokyky.

 

Alla kuvia hionnoista. Klikkaamalla saat aukeamaan 640*480 kokoon.

Perävalopellit maalattu, vasen

Perävalopellit saivat päällensä yhden kerroksen POR-15:ta, joka kuivaa mataksi ja muodostaa tartuntapintaa seuraaville vaiheille.

Perävalopellit saivat päällensä yhden kerroksen POR-15:ta, joka kuivaa mataksi ja muodostaa tartuntapintaa seuraaville vaiheille.

 

Konepellin sisäpuoli maalattu

Samaa kyytiä annetaan myös konepellille. Kuvassa toiseen kertaan PORilla vedetty sisäpuoli.

Samaa kyytiä annetaan myös konepellille. Kuvassa toiseen kertaan PORilla vedetty sisäpuoli.

 

Ovi pohjamaalissa

Ovi maalattiin pintapeltiä lukuunottamatta kauttaaltaan. Tarkoittaa todellakin kauttaaltaan, sillä kaikki sisäpuolen pellitkin putsattiin huolellisesti, mm. saumat hammasharjalla ja tinnerillä ja maalattiin. On kuin uusi varaosa :-)

Ovi maalattiin pintapeltiä lukuunottamatta kauttaaltaan. Tarkoittaa todellakin kauttaaltaan, sillä kaikki sisäpuolen pellitkin putsattiin huolellisesti, mm. saumat hammasharjalla ja tinnerillä ja maalattiin. On kuin uusi varaosa :-)

 

Etulokarit maalattu sisältä

Lokasuojien puhdistukseen ja toisen oikomiseen kului muutama päivä ja lopuksi sisäpinnoille vedettiin POR-15.

Lokasuojien puhdistukseen ja toisen oikomiseen kului muutama päivä ja lopuksi sisäpinnoille vedettiin POR-15.

 

Konepellin maalaus

Epoksirintamalla ensimmäisenä maalattiin konepelti...

Epoksirintamalla ensimmäisenä maalattiin konepelti...

 

Konepelti pohjamaalissa

...ja tässä valmiina...

...ja tässä valmiina...

 

Peräluukun maalaus

...sitten siirryttiin peräluukun maalaukseen...

...sitten siirryttiin peräluukun maalaukseen...

 

Oikea ovi pohjamaalattu

...ja oviin.

...ja oviin.

 

Etulokasuojat maalattu

Lokasuojat niinikään saivat päällensä pohjamaalin...

Lokasuojat niinikään saivat päällensä pohjamaalin...

 

Torino pohjamaalissa

...ja lopulta itse kori

...ja lopulta itse kori

 

Etupellit pohjamaaliin

...etupään pikkupellit...

...etupään pikkupellit...

 


 

 

 

«« Previous (Maalaus II, Hionnat) | Top | Next (Maalaus IV, Kittaus ja hionta) »»