TORINO ARTICLES

Torino

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

STARSKY & HUTCH GRAN TORINO 1976

YLEISTÄ

 

SH Torino

 

Suuren yleisön silmille ehkä tunnetuin Torino - Starsky & Hutch televisiosarjassa esiintynyt vuoden -76 Gran Torino - esiintyy jälleen suositun TV-sarjan uusinnoissa. Myös 2005 ensi-iltansa saanut Starsky & Hutch elokuva on nostanut kiinnostuksen tasoa tätä legendaarista autoa kohtaan.

 

 

Starsky & Hutch

Starsky & Hutch Torinon synty

Starsky & Hutch Torinon tekniikka

 


 

 

 

STARSKY & HUTCH

Sevicelife -kansi

 

Servicelife -lehden kansikuva -70 -luvulta

 

Glaser ja Soul/ Starsky ja Hutch

 

Starsky

(Paul Michael Glaser) oli nuoresta iästään Broadwayn näytelmien ja saippuaoopperoitten veteraaneja. Hänellä on loppututkinto näyttelemisestä ja ohjaamisesta ja on vieraillut useissa elokuvissa ja jatkosarjoissa. "Viulunsoittaja Katolla" teki hänet tunnetuksi Perchik Trevyan vallankumouksellisena vävynä.

 

Hutch

(David Soul, alunperin Solberg) oli luterilaisen papin poika. Hän lopetti opintonsa kesken aikoessaan musiikkiuralle ja teki mm. 25 esiintymistä Merv Griffin Show'ssa. Tämän jälkeen aukesi näyttämöura ja hän on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa.

 

Sarjan kuvausten aikaan kumpikin olivat poikamiehiä, harrastivat moottoripyöräilyä, soittivat kitaraa ja kuntoilivat hiihtämällä ja tennistä pelaamalla. Sarjan kuvausten aikaankumpikin saivat lähes yhtä paljon fanipostia ja puhelinsoittoja kuin "pääosassa" ollut Torino :-)

Poliisisarjaa, jossa pääosissa olivat etsivät Dave Starsky (Paul Michael Glaser) ja Ken "Hutch" Hutchinson (David Soul, alunperin Solberg), esitettiin USA:ssa 1975 - 1979. Sarja nähtiin myös Suomessa -70 luvun lopussa ja uudelleen vuonna 2005.

 

Starsky ja Hutch ovat hieman epäsovinnaisia ja rennosti pukeutuvia poliiseja, joita ei heti poliiseiksi uskoisi. Heidän tuttavapiirinsä on aika erikoinen, huumorinsa omintakeinen ja he tulkitsevat ohjeistusta vähän oman mielensä mukaisesti, mutta ovat pohjimmiltaan kunnon poiliiseja suojelemassa kansalaisia kaupungin vaarallisimmissa paikoissa.

 

Starsky on kaksikosta katu-uskottavampi ja hänestä näkee, että hän on saanut oppinsa elämän korkeakoulussa. Hutch sen sijaan on saanut muodollisen koulutuksen ja olisi voinut valita elämänsä suunnan toisinkin, mutta kumpikin on kuitenkin poliisi koska haluavat olla poliiseja.

 

Tiiminä miehet ajattelevat ja toimivat kuin yksi, mutta hiljaisempina hetkinä miesten erilaisuus tulee ilmi ja nämä keskustelut keventäväkin mukavasti intensiivisempien jaksojen välillä.

 

Sarjassa Starskyn roolihahmo tunnettiin autointoilijana, joten Torino kuuluikin hänelle ja hän ajoi sitä lähes koko ajan. Hutch taas ei vähempää voinut autoista välittää ja ihmettelikin jatkuvasti, kuin Starsky kulutti niin paljon aikaa ja rahaa "tomaattiinsa", kuten Hutch sitä kutsui.

 

Fanit yrittivät päästä sarjan kuvauspaikoille studioon, joka jouduttiin sulkemaan yleisöltä, sekä seurasivat näitä eri kuvauspaikoille. Jaksoja kuvattiin 22 vuodessa, ja jokaista tehtiin 7 päivää, 4 kaupungilla, rannoilla tms. ja 3 studiossa). Tahti oli kova.


 

 

 

STARSKY & HUTCH TORINON SYNTY

 

Spelling-Goldberg Productionsin silloisen kuljetuspäällikön George Grenierin mukaan Torinon design oli itse asiassa monen eri idean summa. Sytykkeen sille antoi tunnettu elokuvamoguli Aaron Spelling, joka sanoi Grenierille, että uuteen sarjaan tarvitaan erikoinen, erottuva auto ja asialle pitäisi tehdä jotakin.

 

Yhtiö käytti tuohon aikaan FoMoCon Studio-TV Car Loan Program'in palveluita, joten Grenier kävi läpi koko Fordin malliston ja kiinnostuikin Gran Torinosta. Auto maalattiin tomaatinpunaiseksi, kylkeen maalattiin hurja raita ja tähti oli syntynyt.

 

Autoon tehtiin myös muita muutoksia, koska autolla tehtiin hurjiakin stuntteja. Erikoisvanteet, ylileveät renkaat, ilmaiskunvaimentimet ja hijackerit kruunasivat kokonaisuuden. 400 CID kone antoi monessa takaa-ajokohtauksessa tarvittavan suorituskyvyn. Glaser ajoi autoa normaalitilanteissa ja stunteissa sekä takaa-ajoissa ratin takana oli stunt-koordinaattori Chuck Picerni. Pienikin ajovirhe saattaa aiheuttaa paljon vahinkoa TV- ja elokuvastunteissa ja itse asiassa Torino lähes romutettiin melkein jokaista jaksoa kuvattaessa.

 

Kuvauksissa käytettiin kahta samanlaista autoa. Toisessa oli kamera katolla, jotta katsojat näkisivät saman minkä Starsky ja Hutchkin näkevät ajellessaan ympäriinsä. Toista autoa ilman ylimääräistä kalustoa kuvattiin ulkopuolelta.


 

 

 

STARSKY & HUTCH TORINON TEKNIIKKA

 

Klikkaa !

 

Starsky and Hutch wallpaper

Starsky and Hutch wallpaper

 

www.actuacine.net/starsky-wallpapers.htm.

 

 

SH korjaamo

 

 

 

 

 

Kuinka tunnistaa "aito" S&H ?

 

Täysin varmoja tunnisteita on vaikea löytää, mutta jos tulipellin lähistöltä apukuskin puolella löytyy kuvan mukainen spesiaalitagi oikealla koodilla, on auto "aito"

 

SH plate

 

Lätkästä löytyy PS 122 -koodi, sekä täysi DSO -numero (tässä 240022). Sama numero on myös oviaukon Data Platessa. Kaikissa S&H Torinoissa oli 0022 2-numeroisen DSON perässä

 

Starsky and Hutch Gran Torino
Starsky & Hutch Gran Torino -76

Koska autoa pyydettiin jatkuvasti erilaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin, Ford julkisti myös vuosimallin -76 yhteydessä rajoitetun Starsky & Hutch Gran Torino-sarjan, jota valmistettiin ainoastaan 1000 kpl, joista 100 kpl Kanadan markkinoille. Yli 100 kpl myytiin Clevelandin alueelle. Kaikki Starsky & Hutch Torinot tehtiin Chicagon tehtailla, jossa yleensä tehtiin Elitet ja Cougarit. Kuten arvata saattaa, nämä ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia ja hinnat sen mukaisia.

 

Gran Torinon listahinta oli 4461 $. Standardivarusteisiin kuuluivat C6 automaatti-vaihteisto, tehostetut levyjarrut eteen ja ohjaustehostin. Vakiona autossa oli 351 CID 2V -moottori (optiona 400 ja 460). Rahalla sai lisää optioita: ilmastointi 478 $, deluxe-puskuri 67 $, sävylasit 51 $, tuplapeilit 46 $ ja Starsky & Hutch väritys 164.20 $. Handling kitti oli vielä 114 $, jolloin koko paketin hinta oli 5351.20 $, mikä ei ollut aikanaan edes kovin kallis.

 

Alla yhden em. 1000 auton sarjaan kuuluvan S & H Torinon varustelu tehdasraportin mukaan:

 

  • 351 Cleveland Engine/Corning Englehard 400 Catalytic Convertor
  • Bright Red Paint with Special Application
  • Vinyl Bench Seats with Black Interior Trim
  • XPL Type, C-6, Automatic Transmission
  • Conventional Rear Axle
  • HR78 x 14/B Radial W/S/W Tires
  • Sport Steering Wheel
  • Bumper Protection Group
  • Manual Air Conditioning
  • Anti-Theft Package
  • Complete Tinted Glass
  • Styled Steel Magnum Wheels
  • Heavy-Duty Suspension

 

On aika vaiketa tunnistaa "aito" S&H, mutta ainakin seuraavat asiat olivat kaikille tunnetuille yhteisiä:

 

  • Kaikki rakennettiin -76 Gran Torinon pohjalta, ei yhtään Torinoista tai Broughameista.
  • Tuotanto alkoi Maaliskuussa 1976.
  • 2 racing-peiliä ja deluxe puskurit (puskurissa "pystyhampaat") kummassakin päässä sekä luonnollisesti S&H -erikoismaalaus.
  • 351 V8 oli vakiovarusteena, 400 ja 460 optiona.
  • Valkoinen väri maalattiin ennen punaista, punainen on siis maalattu valkoisen päälle. Värien välissä ei ollut mitään raitaa, jos sellainen (kutein usein) löytyy, se on lisätty jälkeenpäin.
  • Punaisen värikoodi 2B. Erikoisväri vuosimalleissa -76, joksin standardi esim -72 Torinoissa.
  • Kaikissa oli tehtaalta lähtiessään Magnum -vanteet.
  • Kaikissa oli 2-numeroisen DSO -koodin jälkeen numerot 0022, paitsi niissä 100 kpl, jotka suunnattiin Kanadan markkinoille. Niissä 0022:n tilalla oli 8000.
  • Konehuoneesta tulipellin lähistöllä olevasta tägistä saattaa löytyä PS 122 koodimerkintä. 0022 -loppuinen DSO-koodi löytyy kaikista oviaukon Data Plateista. Sama koodi on myös Build Sheetissä.
  • Build Sheetin alareunassa on melko sitova todiste:

Sheet build ote

Alla kahden alkuperäisen (siis kuvauksissa olleen, ennen Fordin 1000 kpl sarjan valmistamista) elokuvissa käytetyn S & H Torinon tiedot Fordilta:

 

Each VIN decodes as follows:

6 = 1976 Model Year

H = Lorain Assembly Plant

30 = Gran Torino, 2-Door Hardtop

A = 460 CID Engine with 4-barrel carburetor

 

Each vehicle was built 2/16/76 with the following options:

 

Special Paint Option Deluxe Seatbelts
Vinyl Bench Seats AM/FM Multiplex Stereo, Radio
Black Interior Trim Low Vacuum Warning Light
California Emissions Automatic Seat Back Release
XPL Type (C-6) Automatic Trans. Appearance Protection Group
Conventional Rear Axle Anti-Theft Package
Heavy Duty Electrical System Visibility Light Group
JR78 x 14 Radial Tires (Whitewalls) Power Windows
Electric Clock Heavy Duty Suspension
Tilt Steering Column Power Door Locks
Speed Control Vanity Mirror
Single Control Power Seat Luggage Compartment Dress-Up
Bumper Protection Group Bodyside Moulding
Automatic Air Conditioning

 

 

 


 

 

 

«« Previous | Top | Next »»