TECH MATERIAL

Tekniikka

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

FORD -VAIHTEISTOT: TUNNISTUS

YLEISTÄ

 

 

 

Mikä se on ? Missä autossa käytettiin ? Minkä koneen perästä ? Fordeista löytyy useita erilaisia vaihteistoja, mutta miten erottaa ne toisistaan esim. autonostossa tai vaikkapa irtonaista laatikkoa ostaessa. Tavallisimmat on onneksi kohtuullisen helppo erottaa esim. öljypohjan muodon perusteella.

 


 

 

 

VAIHTEISTOT, TUNNISTUS

 

 

 

Alla pikaopas tunnistukseen

Ford transmission identification

Tunnistus öljypohjan perusteella

Tunnistus öljypohjan perusteella

 

Transmission nameplate locations

Mistä tarkempaa tietoa laatikosta ? Mikäli laatikon "tägi" on tallella, alla pientä osviittaa tulkintaan:

Mistä tarkempaa tietoa laatikosta ? Mikäli laatikon "tägi" on tallella, alla pientä osviittaa tulkintaan:

 

Ford transmission usage

Entäpä missä autoissa laatikkoa on käytetty ? Oleellinen tieto usein sekin. Tämä taulukko selventää asiaa:

Entäpä missä autoissa laatikkoa on käytetty ? Oleellinen tieto usein sekin. Tämä taulukko selventää asiaa:

 


 

 

 

Top