MEK

Isäni Unto Kallioniemi oli paikkakunnalla tunnettu paitsi kovana työmiehenä, jonka tahdissa eivät monet heinäpellolla pysyneet, myös ahkerana muusikkona, joka kolusi aktiivivuosinaan Etelä-Pohjanmaan ja lähialueiden tanssilavat useaan kertaan läpi. Hän täytti Huhtikuussa 2005 kunnioitettavat 70 vuotta. Virkeä "vaari" on jo lopettanut maataloushommat, joten ansaituilla eläkepäivillä on aikaa keskittyä lempiharrastukseen. Saksofoni, klarinetti, basso ja syntymäpäivälahjoitusten tuotolla updeitattu Casio-urkusetti soivatkin tauotta isäni pirtissä. Tanssilavojen ja huvitilaisuuksien vähentyminen 50-60 -luvun hiuippuvuosista ovat toki vähentäneet soittokeikkoja, mutta aina kutsun käydessä Unto on valmis lähtöön kuin lukkari sotaan.

Äitini Raija Kallioniemi o.s. Aaramaa löytyi niinikään Unton elämänkumppaniksi muusikon työn ohessa. Neiti Aaramaa Kauhavan Sippolan kylästä päätyikin seurustelun päätteeksi tilallisen vaimoksi samaan maakuntaan.

 

 

 

4-henkisen lapsiparven muodostivat itseni lisäksi pikkuveljeni Marko ja Petri sekä pikkusiskoni Suvianna. Markoa lukuunottamatta kaikki nykyään perheellisiä. Marko taasen on korvannut perhe-elämän aktiivisella urheiluharrastuksella, mies tunnetaan kehonrakennuslavoilla alle 70 kg sarjassa suvereenista hallinnastaan, voittopyttyjä on kertynyt jokaisesta osallistutusta kisasta.

 

Synnyin vuonna 1965 Etelä-Pohjalaisen pikkukunnan Töysän vielä nykyäänkin vähälukuisen asujamiston vahvistukseksi maanviljelijäperheen esikoisena.

 

 

 

Allekirjoittanut tulevaisuuden haasteiden edessä

 

 

Tilanteesta en valitettavasti muista mitään...

 

 

 

 

Lapsuuteni meni niitä tyypillisiä maalaispojan ratoja, koulunkäynti oli se pakollinen paha, joskin pärjäsinkin erittäin hyvin. Etenkin fysiikka ja sentapaiset aineet menivät luonnostaan. Pääosin kuitenkin puuhasteltiin kaikkea muuta, varsinkin kesäisin. Kiinnostus tekniikkaan oli äitini mukaan vahvana olemassa jo pikkupojasta saakka, joten ei ihme, että siitä sitten aikanaan ura urkeni.

 

Peruskoulun jälkeen siirryin Ähtärin lukioon, josta valmistuinkin vuonna 1984. Koulunkäynti tuossa iässä ei maittanut ollenkaan, poissaoloja kertyi, ja koko show meni läpi yleistiedolla.

 

Lukion jälkeen odottelin armeijaan pääsyä töitä tehden, kunnes sitten Helmikuussa -85 astuin riviin Oulun Hiukkavaaran (PohPr) 1. Jääkärikomppaniaan. Nuorelle kovakuntoiselle kaverille "ryynääminen" ei tuottanut ongelmia, joten sotilasura etenikin sitten aliupseerikoulun (AUK/KivK) kautta RUK:n kurssille 179. Harmillisesti RUK keskeytyi auto-onnettomuuden vuoksi parin kuukauden tiukan koulutuksen jälkeen. Selkärangan murtuma pakotti käyttämään tukiliiviä usean kuukauden. Vapautusta myönnettiin 2 vuotta, mutta eihän sitä joutanut niin kauan maleksimaan, joten pääsinkin lääkärintarkastuksen jälkeen reilun puolen vuoden kuluttua jatkamaan varusmiespalvelusta, ensin "santsariksi" Hiukkavaaran AUK:uun viikoksi ja sieltä RUK:n kurssille 181, mistä sitten valmistuinkin kiitettävillä papereilla. Palasin kouluttamaan 1 JK:n alokkaita, harmi vain, että kokelasaika jäi kovin lyhyeksi RUKissa n. 5 kk juostuani :-)

 

Kuvassa nuori vakavailmeinen vänrikki. Nyttemmin on jo kolmen kertausharjoituksen jälkeen yksi natsa lisää. Eipä ole kertauksiin pyydetty enää vuosiin. Liekö mies jo nostoväkeä...

 

Töysä ei ole mitenkään erityisesti mainittu johtavimpien metropolien listalla, kunnasta tunnetaan lähinnä parhaiten Veljekset Keskisen maanmainio kyläkauppa Tuurin kylässä. Töysäläissyntyisen, Suomen urheilun isänä tunnetun Ivar Wilskmanin tunnistus vaatiikin jo keskimääräistä enemmän yleistietoa. Tekniikasta kiinnostuneelle yritteliäälle kaverille ei kotikunta tarjonnut juuri etenemistoiveita, piti siirtää katse horisonttiin...

 

Armeijan jälkeen tein jonkin aikaa töitä ja lähdin sitten Jyväskylän Teknilliseen Oppilaitokseen opiskelemaan ja valmistuinkin koneautomaatioinsinööriksi. Robotiikka ja automatiikka oli aina ollut lähellä sydäntäni, joten Jyväskylä, ollessaan siihen aikaan statukseltaan parhaimpia alan oppiahjoja ja vieläpä lähin, valinta oli helppo...

Pahimman nuoruuden villeyden mentyä pikkuhiljaa ohi opiskelukin maittoi taas, lienikö syynä sitten vähän konkreettisemmat oppiaineet ja lukiosta poiketen selkeä työelämään suuntaava tavoite.

 

 

Noihin aikoihin (1989) tapasin myös tulevan puolisoni Helenan, jonka kanssa olevan kevääseen 2007 mennessä jakanut jo 18 yhteistä vuotta. Kihlauduimme Elokuussa 1989 ja siitä lähtien Helena ja myöhemmin syntyneet lapsemme ovat seuranneet vaellustani työelämän oravanpyörässä paikkakunnalta toiselle.

 

Olin jo JyTOL:n aikaan opiskelijana Tampereen Teknillisessä Korkeakoulussa, jossa jatkoin opintojani pääaineena robotiikka.

 

Tampereella asuessamme syntyi ensimmäinen lapsemme Johanna vuonna 1993.

 

 

Työelämä vei minut Tampereelta Lohjan Virkkalaan PMJ Automecin Oyj:n (nyk. Cencorp) palvelukseen robotiikkainsinööriksi. Ohjelmoin ja käyttöönotin elektroniikkateollisuuden tuotantolinjoja valtavalla työtahdilla koti- ja ulkomailla. Työ oli hyvin kokonaisvaltaista, käyttöönottajan kun tulee hallita koko laitteisto, niiden ohjelmointi, asennus, korjaus, huolto, koulutus, projektinhallinta jne...

 

Alla muutamia kuvia ajalta erilaisista keskeneräisistä laiteprojekteista jostain 90 -luvun alkupuolelta/ puolivälistä, valitettavasti en tuohon aikaan juuri valokuvausta harrastanut, joten työntekooni liittyviä  kuvia ei paljon ole.

 

Lohjalla asuessamme syntyi perheeseemme kaksoset Jyrki ja Roosa-Mari vuonna 1994. Olin noihin aikoihin jatkuvasti työkeikoilla milloin missäkin, silloinkin kun olin paikkakunnalla, työpäivät venyivät välillä käsittämättömän pitkiksi. Mielessä kypsyi ajatus työpaikan vaihdosta, semminkin kun robottispesialistien paikkoihin ei juuri tuosta vain löytänyt tekijöitä ja uralla ei eteenpäin päässyt, koska tilalle ei olisi saatu ainakaan äkkiä ketään.

 

Siirryinkin 1997 Helmikuussa JOT Robotics OY:n (sittemmin osa JOT Automation Oyj -konsernia) palvelukseen nimikkeellä ohjaustekniikan pääsuunnittelija. Vastasin ohjaustekniikan kehityksestä ja päätason määrittelyistä, kuormitin ohjelmointiresurssit, palaveerasin asiakkaiden kanssa, määrittelin rajapintoja jne...  Mm. Nokian kommunikaattorin automaattitestereiden ohjaussysteemien päärakenne ja tiedonsiirtorajapinnat ovat lähtöisin pöydältäni.

 

Vuonna 1998 robotiikan R&D -päällikkö siirtyi seuraaviin haasteisiin ja paikkaa tarjottiin minulle. Vastasinkin jatkossa robotiikkasektorin kehitystoiminnasta kokonaisvaltaisesti syksyyn asti, jolloin avautui jälleen uusia haasteita. Tältä kaudelta mieleeni jäi mm. seuraavan sukupolven ns. testimanipulaattorin kehitys. Laitetta myitiin satoja kappaleita eri asiakkaille. Vastuut ja alaisten lukumäärä kasvoivat, asiakas- ja toimittajaneuvotteluihin kului entistä enemmän aikaa..

 

Syyskuussa konserni sai n. 200 MFIM projektitilauksen erittäin isolta kansainväliseltä telekommunikaatioyritykseltä sisältäen parisenkymmentä loppukokoonpano- ja pakkauslinjaa. JOT Eesti OÜ:n projektijohtaja otti vastatakseen koko projektin, jolloin uutena projektijohtajana muu projektitoiminta jäikin sitten minulle hoidettavaksi.

 

Maaliskuussa 1999 konsernissa tehtiin lukuisia uudelleenjärjestelyitä, missä yhteydessä minut kutsuttiin koko konsernin projektitoiminnasta vastaavaksi. Tämä puolestaan edellytti muuttoa pääkonttoriin Oulunsaloon. Oulunsalosta löytyikin kollegalta ulkomaankomennuksen vuoksi tyhjilleen jäänyt omakotitalo. Itse työ oli mielenkiintoinen "projekti" itsessäänkin, konsernin projektinhallinta menetelmineen ja työkaluineen systematisoitiin tasolle, jota tämän kokoiselta yritykseltä sopi odottaa ja ylikin. Asuimme Oulunsalossa vuoden, jonka jälkeen vaihtuivat taas sekä toimenkuva että kotikunta.

 

Tällä kertaa matka suuntautui naapurikuntaan Kempeleeseen. Työnkuvana taasen oli päätehtaan tehtaanjohtajan vakanssi. Alaisia tuli kertaheitolla lisää, parhaimmillaan n. 230 henkilöä. Tehtävänä oli vastata tehtaan tuloksellisuudesta, aikatauluista, henkilöstöstä, sidosryhmäyhteistyöstä jne. Mitä nyt ylipäätään tehtaan toimintoihin kuuluu tuotantoineen, materiaalinhallintoineen tilaus-toimitusprosessin hallintoineen, suunnitteluineeen ja kaikkineen.

 

Konsernin tilauskanta telekommunikaatioalan murroksen johdosta alkoi voimakkaasti supistua 2000-luvun alussa. Vuoden 2001 alkupuolella vaihdoin "aidan toiselle puolelle", toisin sanoen mobiililaitevalmistajan leipiin. Kyseessä oli aikanaan suurtakin kohua herättänyt Microcell Oy, joka oli perustamassa yksikköä Turkuun alueen mobiilitekniikan näkökulmasta hyvän sijainnin vuoksi. Yksikönjohtajan pestillä sainkin sitten yksinkertaisen toimeksiannon "mennä Turkuun ja perustaa yksikkö".

 

Koko perhe muutti siis keväällä 2001 Turun kupeeseen Lietoon, missä asumme edelleen. Liedossa (tai tarkalleen ottaen TYKS:issä) ovatkin sitten syntyneet perheen nuorimmat jäsenet, Heidi Lokakuussa 2001 ja kuopus Niko vuonna 2004

 

Moninaisten vaiheitten jälkeen Microcell ajautui osaksi kansainvälistä Flextronics -konsernia ja fuusion seurauksena mm. Turun yksikkö lakkautettiin. Itse jäin vanhempainvapaalle nauttimaan hyvin ansaitusta perhe-elämästä, mikä oli koko työuran aikana jäänyt pahoin laiminlyödyksi hektisten työtehtävien ja lukuisten työmatkojen vuoksi.

 

 

Noin vuoden vanhempainvapaalla oltuani aloin suunnittelemaan liiketoimintaa kollegani kanssa erään ison offshore-automaatioratkaisun ympärille. Projekti oli aika mielenkiintoinen ja hyvinkin vaativia elementtäjä sisältänyt kokonaisuus, joka eräiden asiakaspuolen järjestelyiden ja suunnanmuutosten takia ei sitten aivan haluttuun tarkoitukseen johtanutkaan. Vapauduinkin niistä kuvioista sitten syksyllä 2007 ja toimin siitä alkaen kollegan insinööritoimiston raameissa liikkeenjohdon konsultointitehtävissä, kunnes Huhtikuussa 2008 aloin vetää perustamaani osakeyhtiötä, joka keskittyy liikkeenjohdon konsultointiin ja myös insinööritoimistotoiminnan hankkeisiin.

 

 

 

Yritykseni - 

 

Procexon Oy

 

-sivuille pääset nimessä olevasta linkistä

 

 

Harrastukseni nykyään keskittyy lähinnä Torinon rakenteluun, mielessäni oli koko ikäni siinnellyt USA-muskeliauton hankinta ja kun tilaisuus toi Ford Torinon sopivasti saataville, tartuin siihen ja harrastuksen vaiheita voittekin seurailla muilla tämän saitin sivuilla !

 

Aktiivinen autoharrastus on tuonut paljon hyviä ystäviä eri asiaan liittyvistä piireistä. Kollegoiden taustat vaihtelevat asentajasta tekniikan tohtoriin ja ajopelit vanhoista mopedeista limusiineihin... Kaikille on yhteistä kiinnostus ajopeleihin ja niiden kanssa puuhasteluun. Persoonia löytyy ihan vain autoilusta pitävistä, "hang-around" -tyypeistä aina kovan luokan tekijöihin asianmukaisine tiloineen, laitteineen ja kalustoineen.

 

Olen myös melko aktiivisesti mukana alan kerhotoiminnassa, mm. FFCF ja Liedon Mobilistit, jonka puheenjohtaja olen kuluvana vuonna 2007.

 

Muista harrastuksista mainittakoon lähinnä rullaluistelu sekä hiihto talviaikaan, nämäkin lähinnä peruskunnon ylläpitomielessä. Nuoruusajan aktiivinen karate -harrastus jäi opiskelu- ja työkiireiden vuoksi, mieleni tosin tekisi aloittaa uudelleen, vaikka säännöllistä aikataulua vaativat harrastukset eivät välttämättä sovi kalenteriini...

 

Musiikkia harrastin aikanaan paljonkin kitaransoiton merkeissä, sukuvika kun on :-)

 

Tietokoneen ääressä kuluu useita tunteja päivittäin, olen taas ottanut kiinni teknisen etumatkan, joka pääsi syntymään ohjelmointivuosien ja nykyajan välissä työnantajieni IT-tuen hoidettua kompuuttereihin liittyvät probleemani. Tietekoneisiin liittyvästä harrastuneisuudesta mainittakoon vaikkapa nämä sivut.