TORINO ARTICLES

Torino

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

TORINON HISTORIAA

TORINON HISTORIAA

 

 

 

Fordin suositun muskeliauton historiaa. Tiedot artikkeliin on kerätty pääosin netistä useista lähteistä, yhdistelty ja käännetty Suomeksi.

 

 

Yleistä

1968

1969

1970-1971

1972

1973

1974

1975-1976

 


 

 

 

YLEISTÄ

Ford valmisti Torinoa vuosina 1968-1976. Torino luotiin korvaamaan suosittu Fairlane ja vaikkakin Fairlane –nimeä käytettiin vielä vuonna -71, Torino –nimeä käytettiin useimmissa korimalleissa jotka uudelleensuunniteltiin aivan uutta ostajakuntaa silmälläpitäen.

 

Torino luokiteltiin keskikokoiseksi (mid-size) autoksi, se oli pienempi kun esim Ford Galaxie, mutta nykyajan standardien mukaan auto on iso yli 5 metrin pituudellaan ja noin 2 metrin leveydellään.

 

Torinoa valmistettiin useita eri malleja 2-ovisista sportsroofeista (vrt. fastback) 4 -ovisiin sedaneihin, farmareihin ja performance -luokan kovan suorityskyvyn versioihin. Torino valittiinkin pohjaksi Fordin NASCAR -sarjan kilpa-autoihin.

 

Torinon kehityksessä on nähtävissä 5 eri sukupolvea. Ensimmäsitä edustivat vuosien 1968 ja -69 mallit, jotka olivat hyvin lähellä Fairlanea. Nimeä Fairlane käytettiinkin tässä yhteydessä vielä paljon.

 

Toiseen sukupolveen kuuluivat vuosimallit 1970 ja -71, jotka olivat selkeästi jo hakeneet oman linjansa ja tämän sukupolven autot tunnettiin pääasiassa suorituskyvystään.

 

Kolmannessa sukupolvessa tapahtui iso teknillinen muutos, itsekantavasta korirakenteesta siirryttiin rungolliseen. Sukupolvea edusti vuosimalli 1972

 

Neljänteen sukupolveen voidaan laskea vuosimalli 1973, jossa edelliseen muutosta oli uudelleen suunniteltu maski ja isommat turvapuskurit

 

1974-1976 vuosimallit lasketaan viimeiseen, viidenteen sukupolveen, jossa oli taas uudenlainen maski, takana isommat turvapuskurit ja uudelleensuunnitellut perävalot.

 


 

 

 

1968

 

Ensimmäinen Torino oli isompi kooltaan kuin edellisen vuoden Fairlane esitellen uuden kattolinjauksen fastback –mallissa sekä uuden 2-ovisen hardtopin (2D HT), jota Ford kutsui formal roofiksi erotuksena fastbackistä, joka Fordin termistössä tunnettiin sportsroof:ina. Torino rakennettiin alusta lähtien tehokkaaksi ja mukavaksi sport sedaniksi vakiovarusteena V8-moottorit 302:sta isolohko 390:een asti. Vuonna -69 esiteltiin vielä kuuluisa 428 Cobra Jet

 

Vuoden -68 Torinoa sai useina malleina: 2-ovinen fastback, 2- ja 4 –oviset hardtopit, station wagon ja 2 –ovinen avo. Myös Ford Ranchero -avolava kantoi Torinon etupään designia. Fairlane –nimeä käytettiin Torinon taloudellisemmasta mallista. Nämä Fairlanet erosivat Torinoista paitsi ulkonäöltään, myös varustetasoltaan ja sisustukseltaan. Torino GT oli Torinon deluxe-malli vakiovarusteina mm. straippaus, erikoisvanteet, erikoisrenkaat ja luonnollisesti V8 –moottori 302:sta pikkulohkosta FE-sarjan 390:een. Lisävarusteena oli saatavana myös 4-pykäläinen lattiamanuaali. 1968 Torino GT:tä toimitettiin myös mallivuoden aikana julkistetulla FE-sarjan 428 Cobra Jetillä. Kirjallisuudessa mainitaan yksilöitä 427 cid Cobra -moottorilla, 4-kurkkuisella kaasuttimella ja hydraulisilla nostimilla. Malli lienee äärimmäisen harvinainen.

 


 

 

 

1969

 

Torino 69 Fastback
-69 Fastback

1969 Torinossa oli samat korimuodot ja mallimääritelmät kuin edellisenä vuonnakin. Muiden mallien lisäksi esiteltiin Torino Cobra, joka oli suunniteltu nopeaan ajoon yhdellä hurjimmista koskaan rakennetuista performance-moottoreista. Saatavana joko 2 –ovisena hardtopina tai fastbackinä (kuvassa), Cobrassa oli vakiona isolohko 428 Cobra Jet, josta saatiin 335 hevosvoimaa 440 paunan väännöllä / 3400 rpm. Kaasuttimena 735 cfm. Vakiona löytyi myös 4-lovinen Toploader -lattiamanuaali, tuplaputket, jäykistetty alusta ja tehtaan kuppipenkit. Optiona sai vielä ram airin ja Traction-Lok -perän.

 

Kuvassa -69 Fastback.

 

Oma lukunsa Fordin kunniakkaassa kilpailuhistoriassa on Ford Torino Talladega, jota valmistettiin vain vuonna 1969. Auto rakennettiin virtaviivaiseksi mm. pidentämällä keulaa ja rata-ajo-ominaisuuksia haettiin madaltamalla alustaa tuumalla. Talladega olikin NASCAR -sarjan hallitsija kuuluisien "Aero Wars" -kauden aikana, jolloin kilpailuetu haettiin nimenomaan aerodynamiikalla moottoreiden ollessa eri valmistajilla suunnilleen saman tasoisia.

 


 

 

 

1970-1971

 

70 Torino GT Fastback
1970 Torino GT Fastback

Vuosien -70 ja -71 Torinoissa nähtiin aivan uusi aerodynaamisempi, matalampi, pidempi ja leveämpi kori. Vuonna -70 esiteltiin sekä uusi 351 Cleveland –moottori sekä myös uudet 429 Thunder Jet, Cobra Jet ja Super Cobra Jet moottorioptiot. 429 Cobra Jetistä irtosi tehdasvireisenä 360 hv ja 5 lisähevosta ram air –optiolla. Muita moottorivaihtoehtoja olivat edelleen 302, 351W ("Windsor"). Kuuluisa "shaker hood" ilmanotto löytyi oli saatavilla 351C:hen sekä kumpaankin Cobra Jetiin.

 

Torino GT ja Cobra oli saatavilla myös Hurstin 4-pykäläisellä manuaalilla, takaikkunaritilällä, erikoismuotoillulla kierroslukumittarilla, 3-puolaratilla, korkeilla kuppipenkeillä, 15” Magnum 500 kromivanteilla ja Traction Lok –perällä. Hyvin suosittu optio oli automaattisesti koneen alipaineella esiintulevat ajovalot, jotka myös automaattisesti sulkeutuivat kone sammutettaessa. Piilovalot löytyivät vakiona Brougham -mallista, GT:hen ne sai optiona. GT:ssä oli myös konepeltiin muovattu valeskooppi. Torino GT ja Ranchero GT olivat myös saatavissa laser -kylkistraipeilla.

 

Kuvassa 1970 Torino GT Fastback.

 

Vuoden 1971 Torinoissa ei ollut juurikaan muutoksia edelliseen vuosimalliin.

 

Vuosien -70 ja -71 Torinot tarjosivat laajan valikoiman ostajille. Perheellisille tai luxusta haluaville Torino Brougham tarjosi tilaa ja mukavuutta urheiluauton muotoilulla. Vuoden -70 Torino äänestettiinkin Motor Trend Magazinen vuoden autoksi.

 

1970 ½ Torino Falcon

 

Ford Falconin viimeinen vuosimalli oli 1969. Vuoden 1970 alussa Ford myi halvempaa 1969 -mallista Falconia Maaliskuun loppuun saakka, jolloin myyntiin tuli 1970 ½ Falcon Torinon hardtop -korilla. Auton tunnisti hyvin esim. karmista etuikkunoiden ympärillä ja B-pilareiden olemassaolosta. Vakiovoimanlähteenä oli suora kuutonen, mutta optiona sihen sai kaikki muutkin moottorivaihtoehdot. Korimalleja oli saatavana 2D Sedan sekä 4D Sedan.

 

Torino Falconista oli myös harvinainen 4D STW -versio, johon oli saatavilla kaikki Torino -mallisarjan optiot aina 429 CJ -moottoriin asti..

 


 

 

 

1972

 

72 Torino Fastback
Kuvassa -72 Gran Torino Fastback

Vuoden -72 Torino oli jälleen täysin uusi muotoilultaan, varsinkin maskuliininen “kalansuu” –maski herätti yleistä kiinnostusta. Paljon edeltäjiään isommaksi ja turvallisemmaksi rakennetussa Torinossa oli enemmän metallia kuin koskaan. Teknillisesti isoin muutos oli siirtyminen itsekantavasta korirakenteesta rungolliseen.

 

Vuonna -72 Torino convertible putosi mallistosta ja saatavilla oli 2-oviset hardtop ja fastback –mallit sekä 4-oviset ja station wagon –mallit. Lisäksi uutena mallinimenä tulivat ”Gran Torino” ja ”Gran Torino Sport” korvaamaan edeltävän ”GT”:n. Convertible ja Cobra -mallia ei sen sijaan enää vuonna 1972 tehty. Nämä Torinot olivat edelleen performance –autoja, mutta päästömääräykset olivat pudottaneet konetehoja. Konevaihtoehdot muodostuivat 250 suorasta kuutosesta (muissa kuin farmari- ja Sport -malleissa, joissa perusmoottori oli 302 V8) ja useista 335 -sarjan moottoreista kuten 351C, 351C "Cobra Jet" ja 400, isoimpana 385 -sarjan 429. Nyt tehokkain kokoonpano oli 351 Cobra Jet 4-pulttisella alakerralla, ram air:illa ja optiona saatavalla 4-pykäläisellä Hurst –manuaalilla. 400 ja 429 moottorivaihtoehdot olivat saatavilla ainoastaan automaattivaihteistolla varustettuna.

 

Omaleimainen muotoilu takasi Torinolle erinomaiset arvostelut. Vaikkakaan eivät aivan yltäneet edellisten vuosien huipputehoihin, nämä Torinot olivat silti erittäin suorituskykyisiä.

 

Kuvassa -72 Gran Torino

 

 


 

 

 

1973

 

Vuoden -73 mallissa oli samat korilinjat ja optiot kuin edellisvuoden mallissa, vain keula oli muuttunut vastaamaan uusia törmäysvaatimuksia ja näkyi maskin kantikkaampana muotoiluna.

 


 

 

 

1974

 

Vuonna 1974 Torinon ulkomuoto muuttui taas. Korin linjat olivat hyvin samantapaiset kuin -72/-73 malleissa, maski oli kuitenkin muotoiltu uudelleen, samoin takavalot. Uusien määräysten mukaiset massiiviset turvapuskurit leimasivat auton olemusta. Painopiste oli siirtymässä enemmän turvallisuuteen ja luxukseen suorituskykyoptioiden karsiutuessa vuoteen -76 mennessä. Sportsroof -mallia ei enää ollut ja 1974 oli viimeinen vuosi, olloin 351 Cobra Jetiä 4 -pykäläisellä manuaalilla oli saatavilla. 429 -moottorivaihtoehti korvautui 460:llä, jossa oli vakiona tuplaputket ja jonka sai ainoastaan automaattivaihteistolla.

 


 

 

 

1975-1976

 

Starsky and Hutch Gran Torino
Starsky & Hutch Gran Torino -76

Vuoden -75 ja -76 malleissa oli hyvin vähän muutoksia edelliseen.

 

Vuoden 1976 puna-valkovärityksellä varustettu Gran Torino nähtiin suositussa TV-sarjassa ”Starsky and Hutch” Autoa kysyttiin Fordilta sen verran, että TV-sarjan optioilla ja värityksellä varustettuja Torinoita valmistettiin 1000 kpl sarja. Vuoden 1976 Torino oli viimeinen Torino –mallisarjasta, sen jälkeen sen korvasi LTD –nimi ja –mallisarja vielä kolmen vuoden ajan. Myös 1977 Thunderbird pohjautui Torinon koriin.

 

Starsky & Hutch Gran Torino

 

Ford Torino –mallisto tarjosi monia vaihtoehtoja perheautosta rajuihin Cobra performance –malleihin ja tulee säilymään autoharrastajien muistoissa luonteenomaisesta tyylistään. Muskeliautomarkkinoilla ne eivät suosituimmuudessa yltäneet 68-72 Chevrolet Chevellen lukuihin, mutta hinnaltaan ne olivat edullisempia kuin esim. vastaavat Dodge Charger, Plymouth Roadrunner ja Plymouth Superbird

 

 


 

 

 

«« Previous | Top | Next »»