WELCOME TO PRESENTATION OF MY TORINO

Torino

 

Asiaa autostani.

Torino manga

 

FORD TORINO 2D HT 1974

TORINO

Lieto, 2000-luvun alku

 

 

Ford Torino 2D HT

Kuvassa oma Torinoni, kuvattu Liedon kirkon pihamalla joskus 200-luvun alkupuolella. Väritys muuttui kuvan jälkeen, päävärit pysyivät samoina, mutta raidoitukseen laitettiin kevennystä reunoihin.

 


 

 

 

FORSSAN PICK-NICK

Elokuu 2004

 

Torino Forssassa  08/2007

Ylllä kuva Torinosta 6/2004 V8-lehdessä kuvattuna Pilvenmäen raviradalla Forssassa joka kesäisen Forssan Pick-Nick:in yhteydessä.

 


 

 

 

TEKNIIKKA

Yleistä

 

 

T6 Torinomallisto

Laitteen perustiedot:

 

  • Vuosimalli 1974 (vaikka keulan ilme onkin -72 Gran Torinosta)
  • Korimalli 65B, eli 2D Hardtop
  • Valmistettu aikanaan 22 738 kappaletta, ei siis mikään yletön harvinaisuus.
  • Valmistuspaikka Oakville, Ontario, Kanda. Jenkki-Foordeja tehtiin Kanadassakin.

Kuvassa oikealla 1976 Torinomallisto, valitettavasti 1974-vuodelta en vastaavaa löytänyt. Torinoita tehtiin joka vuosi lukuisia erikorimalleja, parhaimoina vuosin toistakymmentä. Valmistusmäärätkin olivat suhteellisen valtavia, Torinoita eri muodoissaan ja vuosimalleissaan on tehty jokunen miljoona.

 

65B -korimallia tehtiin noin puolet vähemmän kuin suosittua 2D HT Gran Torinoa, joka tuli tunnetuksi mm. Starsky & Hutch televisiosarjasta ja -elokuvasta.

 


 

 

 

TEKNIIKKA

Moottori

 

 

 

Tyyppi 351C-4V
Lohko D2AE-CA
Tilavuus 351 CID
Teho 332 hp @ 5500 RPM
Vääntö 343 lb/ft @ 4500 RPM
Poraus 4 "
Isku 3.5 "
Puristussuhde 9.1:1
Kampiakseli Nodulaarirauta
Veivit Takoteräs (alkup. tyyppi)
Männät Valualumiini, (alkup.tyyppi)
Kannet 4V, hydr. nostimet
Palotilat "Closed chamber", 64 cc
Venttiilit alkup. tyyppi, hiottu 3-viisteinen
Nokka Crane, kts. nokkakortti
Kaasutin Holley 750 dp
Imusarja Edelbrock Performer 351C-4V - 180, alumiini
Pakosarjat Peltisarjat
Sytytys Kärjetön jakaja + DuraSpark II
Sytytysjärjestys 1-3-7-2-6-5-4-8

Kone on Fordin muskelimoottoriksi  suunniteltu 4V Cleveland. Minun aikanani koneen kunnon/ käytettyjen osien toteamiseksi kone avattu ja kunnostettu kerran kevään 2003 aikana. Edellistä edellinen omistaja kuoli odottamatta ja vei tietonsa moottorin muusta historiasta hautaan, edellisen omistajan aikaan sen sijaan koneelle ei oltu tehty mitään. Koneella on ajettu remontin jälkeen n. 10 tkm. Kone viritettiin miedosti ja hommaan sisältyi mm. mäntien rengastus, venttiilien hionta, laakerointi, tiivistykset, kevyt porttaus, uusi imusarja, öljynkierron parannus (tehokkaampi pumppu, kammen öljyreikien seevaus ym.), uusi nokka, uusi jakopää, uudet venttiilijouset + retainerit, kaasarin kunnostus ja muuta hihnaa, letkua yms. tarpeellista. Varsin tarkasti käyvä kone nyttemmiten ja projektin yhteydessä haetaan luonnollisesti säädöt kohdilleen. Lisätietoa 335 -sarjan moottoreista yleensä ja Clevelandista erikseen täällä.

 

Teknisenä haasteena mielessä on käynyt tuplaturbojen laitto joskus hamassa tulevaisuudessa, saa nähdä saanko riittävästi kipinää homman toteuttamiseen :-) Koneesta saisi vaparina ja ihan perinteellisin keinoin vielä komeasti irti tehoa ilman turbojakin, mutta kuten sanottu, teknisesti mielenkiintoinen hommeli tuo turbotus voisi olla... Voisi myös parantaa 4V Clevelandien huonohkoa matalavääntöä, mitä kautta ajettavuus paranisi. Joka tapauksessa nykyisen projektin puitteissa koneelle ei tehdä mitään siistimistä ronskimpaa.

 

 

Alla koneen nokkakortti.

 

Nokkakortti

 

 


 

 

 

TEKNIIKKA

Voimansiirto

 

Torino 74

 

Vaihteisto

Panssarivaunuluokan laatikko, joka kestää rankaisua. Haittapuolena tosin melkoinen tehohäviö.

 

 

Tyyppi C6, 3-vaiht. autom.
Muuta Shift Kit
  Vahvennettu
Turbiini B&M Holeshot 2400

 

 

 

 

 

 

 

Perä

Tyyppi 9 "
Välityssuhde 3.70:1
Vetoakselit 28-rihlaiset
Lukko Auburn levulukko

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

TEKNIIKKA

Alusta

 

Genuine Ford Parts

 

Alkuperäinen ohjaus on tuntunut toimivalta, joten muutoksia ei ole tarvinnut tehdä. Kaikki on kylläkin käyty läpi ja tarkistettu. Ajettavuuden parantamiseksi kaikki puslat on korvattu uretaanisilla, nivelet, iskunvaimentimet, jarrulevyt yms. uusittu. Jouset ovat Ford Motorsportin urheilullisemmat versiot ja olivat sen verran toimivat, että jatkavat palvelustaan edelleen.

Puslat Kaikki uretaania, Energy Suspension
Jouset Ford Motorsport
Iskunvaimentimet KYB Gas-O-Just
Ohjaus Hydraulitehostin
Jarrut Edessä levyt, takana rummut, alipainetehostin

Runko on käyty läpi ja kaikki korjattava on korjattu. Mm. runkopuslien kiinnityskohdat on tehty varmuuden vuoksi kaikki uudelleen. Koko kori käytiin läpi ja kaikki korjausta vaativat kohdat myös korjattiin lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä.

Sisusta verhoillaan uudelleen, mustaksi tietenkin.

 


 

 

 

«« Previous | Top | Next »»