Projekti

Heinäkuun hommat avautuivat vaihteeksi sepäntöiden merkeissä. Fairlane oli joskus ajettu raskaammin kivelle, kärsinyt ruostevaurioita tms. minkä seurauksena moottoritilan alla kulkeva palkki oli korjattu melko brutaalilla tavalla. Jussi oli saanut siihen varaosan, joka oli kohtuullisen ruosteeton, mutta vastaavasti sitten aika pahasti kasassa.

Tänä perjantaiehtoo meni sitten takoessa palkkia suoraan. Kuva ei ehkä paljoa sano, mutta toisistaan irrotetut osat alkavat kuitenkin olla jo säädylliset.

Fairlanen sepitys saa jatkoa. Lokasuojaa oli jo aiemmin alettu sovitella paikalleen. Amerikan poikain tarvikeosa on erittäin hyvälaatuinen. Pelti on tukevaa ja pyöreät kulmat ovat pyöreitä eikä täynnä ryppyjä, kuten löysille muoteilla painetut normaalit tusinatarvikepellit tuppaavat olemaan.

Siltikin sovitus on tarkkaa työtä, peltiä joudutaan naputtelemaan ja leikkelemään, kunnes lopputulos alkaa olla sellainen, että se tyydyttää kriittistä silmää.

Kuvassa pellin nurkka, joka on saanut pientä käsittelyä

Mm. lokauojan kiinnitystä varten tarvittavat pistehitsausta imitoivat reiät puuttuvat tietenkin, ne pitää tehdä. Samoin takavaloaukon muoto pitää tehdä.

Sovitus jatkuu tähän tapaan. Paikalleen, mitataan, katsellaan, pois, leikkausta, hiontaa, takaisin paikalleen ja niin edelleen. Riittävän monta kertaa.

Kuvasta näkee myös ylävaakasauman rakenteen; tässä ellit tulevat palan matkaa päällekkäin.

Vaikka en juuri peltien päällekköissovituksia harrastakaan, tähän se sopii. Ideana on tehdä sikki koneella tarvittava rappu alimmaisen peltiin, jolloin päällimmäinen pelti istuu uraan hyvin. Pellit hepataan pisteillä toisiinsa, hiotaan ja lopuksi tinataan.

Sitten kun näyttää siltä, että palat alkavat sopimaan, ne vedetään sitten siihen.

Ennen peräpään hitsausta vedettiin kuitenkin kyljen alaosa kiinni pistehitseillä sisältäpäin. Kuva on sovituksen keskivaiheilta; kuvassa näkyvä rako oli aluna alkaen liian iso johtuen tukevan pellin reunassa olevasta pyöristyksestä.  Pyöristystä pienennettiin vastin vasten vasaroimalla, kunnes jälki oli sellainen kuin haluttiin. Kuvasta päästiin vielä astetta paremmaksi.

Konklaavin vanhempi Ford-asentaja tiukkaa oven etupuolisen autiomaan rautatavaraa momenttiin tähtäyksen helpottamiseksi allekirjoittaneen näpelöidessä digitaalisia kuvankäsittelylaitteita.

Pellin alustava asennus auttaa kummasti linjaamaan sheet metalit paikalleen. Kuten kuvasta näkyy, kohtalaisen hyvää jälkeä, tekijät huomioonottaen :-)

Kun paikka on haluttu, aletaan järjestelmällisen varovaisen huolellisesti heppailemaan lokasuojan pitkää yläsaumaa paikalleen. Tässä vaiheessa apumiehelle on varattu kiintoisa rooli; majoittuminen takaluukkuun/ rakenteiden väliin niin, että saa pidettyä vastinta hepin alapuolella, kun hitsari antaa vasaran laulaa.

Miksikö ?

Heppi sulattaa metallia kohdaltaan. Kun heppi alkaa jäähtymään, metalli kutistuu. Kutistuminen saa aikaan ryppyjä, "vetelemistä" hepin ympäristössä. Kun heppiä vasaroidaan, se tyssäytyy ja leviää kompensoiden näin kutistumaa. Ihan rypyttömään lopputulokseen tuksin korskaan pääsee, mutta ero vasaroimattomaan on silti merkittävä.

Heppejä vedetään väliä tihentäen hitaasti ja harkiten joka heppi vasaroiden, kunnes niitä on non tuuman välein, tarvittaessa tiheämminkin.

Lopuksi hepit ajetaan alas rouhimalla ne  6 mm kivellä. Sen jälkeen jälkeä silotellaan esim paineilmakoneella ja n. 80 -karkeuden paperilla.

Kuvassa alllekirjoittanut ampumassa tuelta....

Tuloksena takaosan tapaisissa paikoissa on sitten jotain tämän tapaista.

...sisälieve kiinni. Alunperin nämä ovat muutamalla hepillä, kuten tässäskin. Meillehän ei nyt tietenkään mikään kelpaa, jotene vetänemme tiheämmin myöhemmin :-)

...myös sisälokari hepataan ulkopeltiin kiinnni

Säätöä... Mm. konepellin korkeus etupäässä säätyy kuvassa näkyvällä "tatilla", joka tässä on sinkkauksen jäljiltä, mutta johon kuuluu kumi päälle. Sen kun jostain löytäisi... :-)