TORINO ARTICLES

Torino

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

FORD 1970 TORINO COBRA TWISTER SPECIAL

YLEISTÄ

 

Twister

 

Ford kuten muutkin autovalmistajat julkaisi myös erikoismalleja, joista monet ovat harrastajillekin melkoisen tuntemattomia. Tälläinen erikoismalli on esimerkiksi Twister Special, joita oli niin Mustangeja kuin Torinoitakin, jopa 4 Twister -Rancheroa valmistettiin, mistä ei kuitenkaan aivan varmaa tietoa ole.

 

Tässä artikkelissa luomme vähän valoa tämän harvinaisuuden ylle.

 


 

 

 

TWISTER

Twisteri vai ei ?

 

- VIN muotoa 0A38J1xxxxx

- DSO 53

- Trim RA

- Trans U tai 6

- Axle S tai V

- Color 1

 

Eli...

 

- Moottori 429 CJ tai SCJ, Ram-Air

- Perä 3.50:1 tai 3.91:1 Trac-Lok

- Vaihteisto 4-speed manual tai C6

- Väri Vermilion, Twister straipit ja decalit

- Sisustus musta, sohvapenkit

- Valmistettu 13-16.10.1969 Atlantassa

 

Täysi varmuus saavutetaan ainoastaan sarjanumeron (VIN) perusteella, tiedot löytyvät esim.

 

Pienoismallikin löytyy...

 

 

Twister model car
Twister Model car

 

Minimusclecars

 

 

 

Twister Mustang Brochure
Twister Model car

 

Twister Mustang -esite

 

 

ARI Specials

Twisterin tarina alkoi, kun American Raceways Inc (ARI) lähestyi silloista Fordin pääjohtajaa "Bunkie" Knudsenia ja pyysi pace car'eja viidelle silloiselle olemassa tai suunnitteilla olevalle radalleen. 10 kpl 1970 -mallista Mustangia tehtiinkin - näistä 5 Mach I:stä ja 5 avomallia - kaikki oli varustettu 428 Super Cobra Jet -moottorilla ja 4 -pykäläisellä manuaalivaihteistolla. Autoissa oli erikoiskylkiteipit ja kummassakin takalokasuojassa kotiratansa tunnus. Kuvassa nämä 5 Mach I:stä.

 

Ford oli panostanut hankkeeseen paljon, kun ARI menikin konkurssiin. ARI -projektista tietämätön Kansasin alue (District Sales Office, DSO) lähestyi samaan aikaan pääkonttoria esittelyautopyynnöllä, eikä Kansasin toimisto arvannutkaan, kuinka sopivaan aikaan se oli asialla. Projekti suunnattiinkin sinne.

 

Marraskuun 7. 1969 Kansas Cityn alueen Ford -myyjät kokoontuivatkin Kansas City International Racewayllä järjestettyyn "Total Performance Day:hin", jossa nähtiin mm. Ford Drag Team, Ford's Total Performance Show ja Bob Tascan High Performance Show. Nämä tiimit matkustivat letkassa ympäri Yhdysvaltoja esitellen Fordin muskeliautoja. Ford oli hieman myöhässä hi perf markkinoilla ja panostikin voimakkaasti myyntiin, jonka arvioitiin hi perf -markkinoilla olevan n. 800 000 kpl vuonna -70. Tapahtumassa oli myös seminaareja alueen myyjille, varaosa- ja huoltopäälliköille ja iltapäiväivällä annettiin tilaisuus ajaa kelloa vastaan varttimaililla. DSO:n kunkin 13 myyntialueen parhaat palkittiin kaikkien osallistujien saadessa todistuksen osallistumisestaan.

 

Line-up

 

Iltapäivän lopuksi vieraat kuljetettiin alueelle, jossa riveissä odotti Twister Specialit, 96 Grabber Orange -väristä Mach I:stä ja 90 Calypso Coral -väritettyä Torino Cobraa.

 

Autot oli rahdattu rautateitse Atlantan tehtaalta Kansas Cityyn ja sieltä rekoilla Fordin Claycomon tehtaalle, jossa alihankkija teki Twister -teippauksen Fords Special Promotions Divisionin kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Tehtaalta autot siirrettiin jälleen rekoilla ensiesittelyynsä.

 

Tuohon aikaan 428 SCJ -moottoreita ei riittänyt Mach I:iin, joten puolet niistä tehtiin 351C-4V -moottorilla. Sen sijaan kaikkiin Torinoihin asennettiin 429 Ram-Air Cobra Jet (J- koodi). Jotkin Torinoista oli varustettu 3.91:1 perällä ja loput 3.50:1:llä.

 

3.91:1 -perä oli Traction Lok -tyyppinen ja kuului Drag Pack -optioon. Tässä optiossa myös kone upgreidattiin Super Cobra Jetiksi, joka sisälsi 4-pulttiset runkolaakeripukit, öljynjäähdyttimen, mekaaniset nostimet, Holley -kaasuttimen, takomännät ja dual-point sytytyksen 4-pykäläisellä manuaalilla varustettuissa autoissa automaattivaihteisten sisältäessä normaalin jakajan.

 

3.50:1 -perällä varustettu "perus" -429 CJ ei sekään mikään nössö ollut; hydraulinokalla, 11.3:1 puristuksella ja Rochester Quadrajetillä sille ilmoitettiin tehoksi sama 370 hv kuin SCJ:lle, vaikkakin tehokäyrät olivat erilaiset.

 

Autoja valmistettiin seuraavasti:

 

- 429CJ, 4-nop manuaali (koodi: 6), perä 3.50:1 (koodi: S) 37 kpl

- 429CJ, C6 -automaatti (koodi: U), perä 3.91:1 (koodi: V) 20 kpl

- 429SCJ, 4-nop manuaali (koodi: 6), perä 3.50:1 (koodi: S) 13 kpl

- 429SCJ, C6 -automaatti (koodi: U), perä 3.91:1 (koodi: V) 20 kpl

 

Luvut vaihtelevat hieman lähteistä riippuen, joissakin mainitaan C6 -automaatilla tehdyn 60 kpl ja 4-nop. manuaalilla loput 30.

 

Twister Data Plate
Twister Data Plate

Torino Twistereissä oli VIN-koodi muotoa 0A38J1xxxxx ja ne tehtiin kahdesta perättäisten sarjanumeroiden sarjasta lukuunottamatta yhtä yksilöä. Autot valmistettiin 13-16.10.1969 välisenä aikana. DSO -koodi on kaikissa 53, eikä 6 -merkkinen erikoistilauskoodi kuten yleensä. Kaikissa Torinoissa oli sama väri (koodi 1), joka tunnettiin kolmellakin eri nimellä: Calypso Coral, Competition Orange ja Vermilion (tai Vemillion kahdella L -kirjaimella; Ford käytti kumpaakin muotoa). Kaikissa oli sama sisustus, eli Trim -koodin RA mukainen musta sohvapenkeillä. Kuvan Data Platesta selviää lisäksi, että tämä yksilö oli varustettu 3.50:1 -perällä (Axle = S) ja C6 -automaatilla (Trans = U).

 

 

Twister Data Plate
Twister

Ulkoisesti Twister Cobra eroaa "tavallisesta" vain teippaustensa ja twister -logonsa puolesta. Tästä sivukuvasta näkyy Twisterille tunnusomainen kylkiteippaus....

 

 

Twister
...jonka etupäässä on Fordin ovaali...

...jonka etupäässä on Fordin ovaali....

 

 

Twister
...ja takapäässä teippaus loppuu pian oven jälkeen.

...ja takapäässä teippaus loppuu pian oven jälkeen.

 

 

Twister
Takakyljistä löytyy ehkä Twisterin tyypillisin tunnusmerkki....

Takakyljistä löytyy ehkä Twisterin tyypillisin tunnusmerkki....

 

 

Twister
...eli Twister -tornado. Keskilännessä, jota Kansaskin on, esiintyy usein näitä twistereiksikin kutsuttuja pyörremyrskyjä, joten Kansasissa esiteltyyn ja vain siellä myytyyn autoon symboli sopii enemmän kuin hyvin.

...eli Twister -tornado. Keskilännessä, jota Kansaskin on, esiintyy usein näitä twistereiksikin kutsuttuja pyörremyrskyjä, joten Kansasissa esiteltyyn ja vain siellä myytyyn autoon symboli sopii enemmän kuin hyvin.

 

Twister
Twister takaa

Twister takaa

 

 

Twister
Cobran tunnus

Cobran tunnus

 

 

Twister
Ja täällä lepää Twisterin voimanlähde; perästä riippuen joko 429 Cobra Jet tai Super Cobra Jet Ram-Airilla

Ja täällä lepää Twisterin voimanlähde; perästä riippuen joko 429 Cobra Jet tai Super Cobra Jet Ram-Airilla

 

Twister
Ram-Airin tunnistaa myös ulkoa.

Ram-Airin tunnistaa myös ulkoa.

 

 

 


 

 

 

«« Previous | Top | Next »»