TECH MATERIAL

Tekniikka

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

FORD 1973-74 "Q 351C-4V, 1971-72 "Q" 351CJ

YLEISTÄ

 

 

 

Q-code Cleveland

 

 

 

 


 

 

 

1973-74 "Q 351C-4V, 1971-72 "Q" 351CJ

 

 

 

 

 

 

Tunnetut sovellukset

Ford & Lincoln-Mercury

 

1971

(esiteltiin 4/71)

Useimmissa malleissa "Ram-air"

Cougar, Montego, Mustang, Torino
1972-73 Cougar, Montego, Mustang, Torino
1974 Cougar, Montego, Torino

 

 

Yleiset tiedot Fordin kirjallisuudesta

Koneen tyyppi V8 90 astetta, OHV
Tilavuus 351 CID
Max. teho 280 Bhv@ 5,800rpm** (1971) 266 Nhv@ 5,400rpm*** (1972) 259 Nhv@ 5,600rpm*** (1973-74)
Max. vääntö 350 lbs./ft. @ 3,800rpm** (1971) 301 lbs./ft. @ 3,600rpm*** (1972) 292 lbs./ft. @ 3,400rpm*** (1973-74)
Max. vakio poraus x isku 4.002" x 3.50"
Laakeripukit Kaikissa 4-pulttinen
Max. puristussuhde 9.0:1 (1971) 8.8:1**** (1972) 8.5:1 (1973-74)
Palotilat 73.9cc - 76.9cc("open" tyyppi)
Kaasutin Autolite 4300-D (4V) spreadbore (automaattiryyppy)
Polttoaine regular
Imusarjamateriaali Valurauta
Venttiilikoneisto Hydraulinen
Nokka vakiona
duration (int.) 270°
duration (exh.) 290°
lift (lobe/int.) .278"
lift (lobe/exh.) .283"
lift (valve/int.) .481"
lift (valve/exh.) .490"
overlap 46°
Imuventtiilit 2.185" - 2.195" (1971-72) 2.0485" - 2.0515" (1973-74)
Pakoventtiilit 1.7045" - 1.7145" (1971-72) 1.6565" - 1.6605" (1973-74)
Jakaja singlepoint vakuumiennakko (1973-74 vain A/T) Kaikki muut: dualpoint vakuumiennakko
Sytytystulpat Autolite ARF-42
Saastelaitteet (vain Kalifornia-mallit) NOx system IMCO (vain A/T)
Saastelaitteet (muut osavaltiot IMCO (vain A/T)
Paino ilman apulaitteita 530 lbs.

*) 1972-1974 versioita ei yleensä pidetä CJ:nä. Tämän koneen yhteydessä käytettiin Ram-air optiota joissakin 1971 malleissa, muttei enää sen jälkeen.

 

**) Tehot 1970-1971 malleissa ilmoitettiin SAE Bruttona. ***) Tehot 1972 malleissa ilmoitettu SAE nettona.

 

****) Ennen Lokakuuta 1971 Ford ilmoittaa koneen puristussuhteeksi 8.6:1

 

 

 


 

 

 

Top